Kesän perussiivoukset sujuvat saumattomalla yhteistyöllä

26.6.2019
Auran siivoustiimi

Kun koululaiset ja koulutyö jäävät lomalle, siivoustiimimme työt jatkuvat perussiivouksilla. Auran siivous-tiimistämme Yanapat, Maarit, Laura ja Sirpa kertovat olevansa hyvin aikataulussa kesän perussiivoustöiden osalta.

Tällä hetkellä siivoustiimi ahertaa Auran yhtenäiskoulun pihapiirissä olevassa erillisrakennuksessa, jossa toimii kunnan aamu- ja iltapäiväkerhot.  Aloitimme perussiivoustyöt yläpölyjen poistolla ja ikkunoiden pesulla. Tänään vuorossa on lattioiden peruspesun ja vahauksen, kertoo Laura. Ikkunat olivat haastavat, kun vanhan talon ikkunat pitää nostaa pois paikaltaan pesua varten, Laura jatkaa.

Neljän ammattilaisen työ etenee saumattomasti työvaiheesta toiseen. Ilman erillistä sopimista jokainen tarttuu vuorollaan eri työtehtäviin sekä tulevat toisensa avuksi. Sirpa ja Maarit kertovat, että heillä ei ole tarkkaa etukäteissuunnitelmaa työvaiheiden hoitamisesta. Osaamme kaikki perussiivouksen työjärjestyksen ja –tehtävät. Lisäksi tunnemme toisemme ja sovimme lennossa mihin seuraavaksi tartutaan, naiset kertovat sujuvan ryhmätyön salaisuudeksi. Olemme Sirpan kanssa työskennelleet yhdeksän vuotta yhdessä. Siinä oppii tuntemaan toisen, Maarit sanoo iloisesti.

Ryhmätyön lisäksi joustavuus on läsnä asiakasyhteistyössä. Perussiivoukset sovitellaan asiakkaan aikataulun ja tilankäyttötarpeen mukaan.