Ruokapalvelut

Työskentelen Kaarean ruokapalveluissa. Kerään ja pakkaan TYKSin kantasairaalan keittiössä hajautetussa ruoanjakelussa oleville osastoille meneviä ruokia ja aterioita. Vuoden 2020 alusta olen toiminut myös työsuojeluvaltuutettuna, mikä vie työajastani kolme päivää viikossa.

Olen viihtynyt ruokapalveluissa jo vuodesta 1992. Tänne TYKSiin siirryin kaupunginsairaalan keittiöstä Mäntymäestä. Silloin jännitti ihan kauheasti. Minut otettiin kuitenkin tosi hyvin vastaan, niin hyvin että ihan liikutti. Siksi olenkin viihtynyt niin hyvin. Meillä on Kaareassa tosi hyvä henki, ja vaikka joskus tulisi huonompia päiviä, niin siitä voi aina sanoa ja muut ymmärtävät kyllä.

Kyllä minä voin tätä muillekin suositella. Meillä on hyvä työilmapiiri ja porukka.

SATU | Ruokapalvelutyöntekijä, ruokapalvelut
Kiinteistöpalvelut

Kaarea vastaa muun muassa monien museoiden, koulujen, päiväkotien, sairaaloiden ja hoitokotien sekä paloasemien kunnossapidosta. Yhteensä kunnossapitopuolella on töissä viitisenkymmentä miestä ja seitsemän työnjohtajaa.

Minun ryhmäni vastuulla ovat esimerkiksi nuorisotilat, päiväkodit, leirikeskukset ja kirjastot. Lisäksi huolehdimme saaristokohteista, mikä tarkoittaa että minulla on saaristossa jatkuvasti kaksi rakennustyöntekijää töissä niin kauan kunnes meri jäätyy. Jos jäätyy.

Työnkuva on lähinnä työtehtävien jakamista rakennustyöntekijöille, alihankkijoiden ohjeistamista sekä töiden valvontaa. Ajamista tässä tulee paljon, koska kohteita on satoja ja toimialue laaja. Hyvin olen kuitenkin viihtynyt ja tykkään, että työ on vaihtelevaa ja monipuolista.

MIIKKA | Työnjohtaja, kiinteistöpalvelut
Ruokapalvelut

Olen ollut Kaarean ruokapalveluissa nyt viitisen vuotta. Viimeiset neljä vuotta olen työskennellyt Salon sairaalassa palveluesimiehenä. Valmistamme päivittäin noin 850 ateriaa ympäri vuoden, ja välillä työ voi tuntua vaativalta, kun tekeminen ei lopu edes joulunpyhinä. Toisaalta meidän tehtävämme on tehdä ruoat ja juhlatunnelma niille, jotka sairastavat jouluna.

Palveluesimiehen työssä yksikään päivä tai tilanne ei ole samanlainen. Onneksi minulla on apunani hyvä ja luotettava työtiimi. Lisäksi Kaarea on sen kokoinen, että koen että pystymme itse vaikuttamaan työhömme. Meillä on sopivassa suhteessa tukea ja vapautta.

Itse työhön olen päässyt hyvin sisään ja oppinut tuntemaan työkaverit. Työilmapiiri on hyvä ja kaikki tuntevat, että heitä arvostetaan. Toivottavasti saataisiin vielä lisää nuoria alalle.

ANNE | Palveluesimies, ruokapalvelut
Puhtauspalvelut

Olen ollut talossa noin 20 vuoden ajan ja aloitin aikanaan laitoshuoltajana. Meitä on Sairaalanmäellä kolme palveluohjaajaa ja kuuden työntekijä tiimi. Työnkuvaan kuuluu perussiivouksia ikkunoiden pesusta lattian vahauksiin, ohjeistamista, työvuorosuunnittelua ja siivoustyökoneiden käytön opastamista. Lisäksi otamme vastaan opiskelijoiden näyttötöitä.

Meillä Kaareassa puhtaudesta ollaan todella tarkkoja ja koronaepidemia toikin tullessaan lisää töitä, kuten välisiivouksia. Lisätöitä tuli myös karanteenissa olevien sijaistuksista.

Työtä puhtauspalveluissa tehdään ympäri vuoden: arkena, pyhänä ja viikonloppuisin, kahdessa vuorossa ja palveluohjaajatkin osallistuvat kenttätyöhön. Itse tykkään epäsäännöllisen säännöllisestä työstä, joten se ei haittaa. Joka päivä on erilainen ja aina oppii uutta. Meille kaikki ovat tervetulleita ja jokainen otetaan varmasti hyvin vastaan.

MARJA-LEENA | Palveluohjaaja, puhtauspalvelut
Hallinto

Tulin Kaareaan aluksi harjoittelijaksi tekemään palvelukehitysprojekteja. Sen jälkeen työt jatkuivat määräaikaisina. Projektit, joita tein, olivat monipuolisia ja vaativiakin. Koin aina, että minuun luotettiin ja sain vapaat kädet työni tekemiseen.

Minut otettiin Kaareassa vastaan avosylin ja pääsin työyhteisöön sisään tosi hyvin. Myös tukea löytyi aina tarvittaessa. Minulla olikin olo, että olen tarpeellinen ja että työhöni on oltu tyytyväisiä. Missään en ole saanut niin paljon positiivista palautetta kuin täällä.

Minusta harjoittelusysteemi on yrityksen ja työntekijän kannalta reilu ja Kaareassa se hoidettiin todella hyvin.

IINA | Harjoittelija, ruokapalveluiden tuotekehitys
Puhtauspalvelut

Toimin Auran Kirkonkulman koululla yhdistelmätyöntekijänä. Se tarkoittaa, että siivouksen lisäksi hoidan myös muita askareita. Laitan esimerkiksi koululaisten ruuat esiin linjastolle ja siivoan astiat pois sekä hoidan lipunnoston liputuspäivinä. Välillä katson myös hiukan lasten perään, jos olen samalla vaikka siivoamassa käytävässä, kun välitunti alkaa.

Juuri työn vaihtelevuus on tärkeää. Minusta on mukavaa, etteivät päivät ole samanlaisia, vaan että pääsee tekemään erilaisia juttuja. Sen huomasin jo laitossiivoojana TYKSissä, missä työskentelin aiemmin eri osastoilla.

Olen ollut Kaareassa nyt vajaan vuoden verran ja täytyy sanoa, että olen viihtynyt todella hyvin.

JOHANNA | Yhdistelmätyöntekijä, puhtauspalvelut
Ruokapalvelut

Tulin sairaanhoitopiiriin kesätöihin 18-vuotiaana noin parikymmentä vuotta sitten ja sille tielle olen jäänyt. Nyt olen ollut Kaarealla dieettikokkina kahdeksan vuotta.

Dieettikokki vastaa erityisruokavalioaterioiden valmistuksesta. Työ on vaihtelevaa, koska viime vuosina erityisruokavaliot ovat lisääntyneet kovasti ja ruokalistoja joutuu usein muokkaamaan ja yhdistelemään. Onneksi meillä on apuna ravitsemusterapeutti ja käsikirja.

Suoritin dieettikokin erityisammattitutkinnon työn ohessa. Se oli hyvä tapa kehittää omaa osaamista. Ja kun täällä on vielä kivat työkaverit ja vakaa työpaikka, niin ei täältä halua vaihtaa pois.

MIRKKA | Dieettikokki, ruokapalvelut
Kiinteistöpalvelut

Silloin, kun valmistuin noin vuosi sitten maalariksi, työnsaanti oli todella hankalaa. Kaikki työnantajat halusivat työkokemusta, jota ei vastavalmistuneella tietenkään ollut. Sitten pääsin Kaareaan ensin koeajalle ja nyt vakituiseksi.

Kaarealla kaikki on sujunut todella hyvin ja työntekijää arvostetaan. Minulla esimerkiksi on kaksi alle kouluikäistä lasta ja lasten hoito, lääkärit ja muut sellaiset menot on saatu sovittua molemmin puolin todella joustavasti. Työt myös pystyy jättämään työpaikalle päivän päätteeksi.

Kunta-alan palkoista tietenkin puhutaan aina yksityisiin verrattuna. Minusta oma aika ja jaksaminen ovat kuitenkin arvokkaampia ja se, ettei tarvitse viedä töitä kotiin. Nuorille ensimmäinen työpaikka on aina tärkeä ja Kaarean tapa palkata nuoria joustavasti on todella hyvä. Suosittelen.

SARI | Maalari, kiinteistöpalvelut
Hallinto

Työskentelen Kaarean hallinnossa, jossa vastaan taloushallinnosta, hankinnoista ja IT-asioista. Työtehtävät vaihtelevat laidasta laitaan, mutta enimmäkseen ne sisältävät raportointia, toiminnan suunnittelua ja kehittämistä sekä tukipalveluiden johtamista. Lisäksi toimin tiiviisti yhteistyössä toimialojen kanssa.

Tiimimme koostuu asiantuntijoista ja meillä on hyvä yhdessä tekemisen meininki. Muutenkin Kaareassa hierarkia on matala ja ilmapiiri rento. Me olemme tiivis yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa ja työkaveria autetaan aina.

Yksi iso syy hyvään työilmapiiriin on, että olemme yhdessä kehittäneet arvot, jotka kaikki kokevat omikseen. Ne istuvat meidän jokaisen mentaliteettiin ja tekemiseen.

RIIKKA | Talous- ja hallintojohtaja